Eilen käytiin Uljas Mustan kanssa maneesilla ihan ratsastustunnilla. Kevyesti koulua. Toukka oli melko kuuliainen eikä sinkoillut karkuun muita hevosia, mikä sillä valitettavasti välillä on tapana.
Eilisestä innostuneena pakkasin ratsun tänäänkin traileriin ja suunnistin iltapuhteiksi ratsastamaan itsekseni maneesille, koska kenttä on vähän jäinen ja sitä myöten liukas ja kova joistain kohdin. Maneesissa päästäisiin tehokkaammin työskentelemään laukassa.
Ensin pitkään ratsastusta eteen alas, ja ennen kaikkea eteenpäin, kuitenkaan kiirehtimättä, kaikissa askellajeissa. Takajalat rupesivat toimimaan ihan kivasti, ei jäänyt sellaista polkua kuin välillä... ;) Edellisen päivän avot tehtiin kuulema liian jyrkästi, joten niitä sekä sulkuja vähän treenailtiin peilien kanssa. Tulipa taas mieleen että vähemmän on enemmän...
Laukassa hevosella olisi ollut taas menohaluja vähän liikaakin, mikä ei sinänsä ole pahasta, mutta kun sen seurauksena etupää on melko rauhaton. Silloin tulee helposti itse sorruttua pieneen "vetokilpailuun". Päähän pälkähti Hockuksen sanat luennollaan alueen Megalauantaissa (valitettavasti sanatarkkaa muotoa en muista, mutta sisällön kyllä): Älä kiellä hevoselta mitään, vaan tarjoa sille jotain tilalle. Tuo on kyllä ratsastaessa ihan ehdoton sääntö. Vähän eteenratsastuksia laukassa, pieniä avo- ja sulkutaivutuksia, joilta sitten volteille (voltitkin olivat ensin ongelmallisia) ja vastalaukkakaarille. Johan parani. Apu oli siis TAAAAS se kun itse malttoi höllätä ja tarjota hevoselle toisenlaista tekemistä, jolloin sekään ei enää keskittynyt vetokilpailuun. Tuloksena pehmeästi ja tasaisesti laukassa kevyellä kuolaintuntumalla liikkuva hevonen.
Jo ihan alkutaipaleella Uljas Mustan kanssa kävin kamppailua - ja käyn edelleenkin - itseni kanssa siinä tilanteessa, kun hevonen pöllöilee jotain esimerkiksi laukassa. Silloinen valmentaja käski aina vaan ratsastaa eteenpäin, ja oma turvallisuudenhalu käski hiljentää. Silloinhan opetan hevoselle, että hyvä hyvä, pöllöile vaan, saat palkinnoksi siirtyä käyntiin ja tuijottaa sitä tuijotuksen kohdetta enemmin. Päinvastoin, lisää töitä ja hevoselle muuta mieleen!
Teoriassa se, ettei mitään saisi kieltää vaan tarjota jotain tilalle, on ihan helppo käsittää, mutta ratsastaessa, kun toimit osin vaistonvaraisesti eikä aina koko kroppa ole niin sanoakseni järjen hallinnassa (vaikka näinhän toki pitäisi olla ;)), teoriat meinaa unohtua. Opittujen tapojen korjaaminenhan se vasta hankalaa onkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti