Riihipellon Taika
suomenhevonen
tamma
1507-02
24.6.2002 - 30.8.2011
Taika tuli vähän yllättäen elämääni. Kuulin tuttujen kautta ylläpitokotia etsivästä nuoresta suomenhevosesta, joka oli omistajansa henkilökohtaisten syiden takia ollut raviliisingissä reilun vuoden ja sen päättyessä etsi uutta paikkaa. Oodin oli tuossa vaiheessa muuttanut 22-vuotiaana Sailalle kotiin asustelemaan, "eläkkeelle", joten elämässäni oli kisakumppanin mentävä aukko.
Mitä tiesin etukäteen??? Hevosen omistajan nimeltä, ja olin jopa kerran tainnut nähdä. Puhelimessa oltiin juteltu trailerin vuokrauksen merkeissä, ja traileria olin lainannut. Hevosesta kuulin että kyseessä on tamma, jolla on kiva laukka ja lievä kesäihottuma. Muutaman kuvan löysin netistä, joista selvisi että kyseessä oli rautias, merkitön, jotakuinkin hevosen kokoinen ja näköinen otus. Omistajalta kuulin, että hevonen oli nuorempana suorittanut opetus- ja koelähdöt, muttei sen enempiä startannut.
Hieman mietitytti, koska olin aina sanonut, että jos minulle tulee suomenhevonen, tulee sen olla a)ruuna b) iso ja c) erikoisen värinen. Jollain mittapuulla olen kuitenkin ehkä yllytyshullu, joten innostuin ajatuksesta. Tavattiin omistajan kanssa muutamaan otteeseen, puhuttiin asiat selviksi ja kirjoitettiin paperit. Kaikin puolin asiasta jäi luottavainen olo. Otin hevoselle vakuutuksenkin jo ennen kuin se edes tuli minulle. En siis ollut hevosta nähnyt kertaakaan, mutta jostain syystä en ollut huolissani.
4.10.2008 Taika ilmestyi Joutsenoon tallinpihaan, ja hevonen näytti hevoselta. Selviä merkkejä ihottumasta oli, koska hevosen harja ja häntä oli kesän jäljiltä hankautuneet ja päässä oli karvattomia läikkiä. Lihaksisto oli kaikkea muuta kuin ratsuhevosen. Mutta hevosen olemus ja ilme oli kuitenkin levollinen.
Taika 4.10.2008
Taikan kanssa ruvettiin opettelemaan kentällä työskentelyä. Sen kanssa oli mukava puuhata, koska se oli herkkä ja kuuliainen sekä nöyrä tekemään töitä. Aloitimme perusasioista kentällä syksyllä ja maastoilimme. Kevättalvella aloitimme Kosken Sannan opissa kouluratsastuksen ja hyppäämisen, mikä rupesikin sujumaan melko hyvin. Seuraavana kesänä Kinnusen Pake rupesi käymään pitämässä kouluvalmennuksia, joihin mekin menimme ja edistyimme huimasti. Syksyllä 2009 starttasimme ensimmäisissä seurakisoissa Taikan kanssa, ja vuonna 2010 pääsimmekin jo aluekisoihin sekä koulu- että esteratsastuksessa.
Jossain vaiheessa huomasin, että elämääni oli tullut toinenkin hevonen. Teimme omistajan Saijan kanssa kaupat Taikan puolikkaasta, toinen puoli olisi edelleen hänen ja toinen minun, mutta saisin käyttää hevosta kuin omaani.
Alkukesästä 2010 alkoivat ongelmat, pientä epäpuhtautta liikkeessä kaarevilla urilla. Käytiin klinikalla, jossa jalat tutkittiin ja etujalkojen alanivelistä löytyikin hieman sanomista. Jalat hoidettiin, ja siinä vaiheessa ell oli sitä mieltä, että hyppäämistä voi sairasloman jälkeen jatkaa normaalisti. Rupesimme sairasloman jälkeen treeneihin, mutta taas hyppäämisen jälkeen vaiva tuli takaisin. Jalat hoidettiin uudelleen, ja sairaslomaa jatkettiin. Ja taas käytiin klinikalla. Eläinlääkärin suositus olikin nyt, että hyppääminen kannattaa jättää. Taisipa tuo puhelimessa uskaltaa mainita uudesta hevosestakin, mutta halusin kuitenkin jatkaa, eiväthän kuvissa olleet muutokset olleet pahoja, joskin ne olivat pahentuneet. Kokeilimme lisäravinteita ja sairaskengitystä.
Päätimme keskittyä hyppäämisen sijaan kouluratsastukseen, ja treenasimme sitä sekä maastossa kuntoa. Keväällä 2011 kävimmekin aluekisoissakin, ja tulostaso oli treenien hajanaisuuteen nähden OK. Jaloista oli kuitenkin jatkuva stressi, ja jälleen kesällä totesimme saman ongelman palanneen, hevonen ontui taas.
Pitkän harkinnan jälkeen ja monen tekijän summana päätin laskea Taikan vihreämmille laitumille elokuussa 2011.
Taika kertoi minulle, kuinka upea rotu suomenhevonen onkaan. Herkkyyttä, selväpäisyyttä, tarvittaessa säpäkkyyttä.
Taikan ansiosta tiedän, että hevonen tarvitsee aikaa oppiakseen. Toki myös toistoja, mutta ne eivät yksin riitä. Joskus vähemmän on enemmän.
Taikan myötä opin, että luopuminenkin voi olla rakastamista. Joskus pitää luopua hyvistäkin asioista, jotta elämään tulee tilaa jollekin, mahdollisesti vielä paremmalle.
Taika yhdisti kaksi ystävää, sillä Saijasta tuli tämän vaiheen myötä hyvä ystäväni. Lisää yhteisiä hevosjuttujamme tullee löytymään Uljas Mustan tarinoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti