Sairaslomaa - vuorostaan hevoselle...

Tehtiin lähtöä Paken kouluvalmennukseen lauantaina 12.1., niin löytyipä sitten hevonen tällaisella jalalla varustettuna tarhasta... Haava on melko syvän näköinen ja vuoti jonkin verran. Eläinlääkäriin oltiin yhteydessä, mutta haava on sellaisessa paikassa, että tikkaamisesta ei olisi juurikaan hyötyä, koska tikit todennäköisesti repeäisivät auki. Ei muuta kun hevonen suoraan lääkekuurille, kipulääkkeille ja jalkaan pakettia... Vuoto kyllä pikkuhiljaa tyrehtyi, mutta edelleen vuotaa vähän. 

Auts.
 

Tuo on todennäköisesti hokinpolkema, ja varmaankin ihan omin koivin aikaan saatu. Toukka todennäköisesti näki, kun laitoin trailerin Hondan perään, ja ajatteli että ranteet auki - tänään en lähe mihinkään :D

Jalka ei ihme kyllä ainakaan vielä ollut turvonnut, paitsi tietysti haavan kohdasta. Kipeä se selvästi oli, koska nosteli aika kovin jalkaa eilen illalla kun vaihdoin käärettä, silloin kipulääkkeen annosta oli jo vuorokausi. No, karsinalepoa varmuuden vuoksi, lääkintää ja kääreiden vaihtoa... Aika vähillä hokinrei'illä ollaankin yleensä selvitty.

Perjantaihan meillä meni Toukan ja manakerin kanssa reissussa, kun käytiin Espoossa Hipposportilla satulaostoksilla. Koulusatula löytyi, tosin "hieman haasteelliseen" selkään ei suoraan löytynyt sopivaa, joten odotellaan että satula tulee topattuna meille tällä viikolla. No, milloinhan sitä sitten päästään testaamaan, onkin toinen juttu... Albion on meidän uusi "yhdistävä kappale" :)

Toukan käytös Hipposportilla oli aivan jäätävän viilipyttymäistä... Mikään ei pelottanut, ja hevonen oli kuin itse tyyneys. Kilon maneesissa pyöri samaan aikaan estetuntia, juoksutusta, useita ratsastajia... Ja Toukkaa ei pelottanut ollenkaan. Outoa!!! "Koti"oloissa eli tutummissa maneeseissa puomin kolahduskin olisi voinut aiheuttaa pakoreaktion :D Totesivatkin siellä, että teidän hevonen taitaa olla aika viilipytty... Hmmmm krrröhöm.... Juu :D Lastauksestakin pidettiin esitys Hipposportin pihassa, kun lastasin Toukan tuttuun tapaan yksin traileriin, manakerin tussatessa omiaan jossain. Edellisen asiakkaan lastaus taisi kestää HIEMAN kauemmin...

Reissu oli pitkä, koska lähdettiin ennen kahdeksaa Toukan kanssa tallilta, ja takaisin oltiin illalla yhdeksän jälkeen. Täytyy kyllä sanoa, että aivan ihanaa reissata tuollaisen hevosen kanssa, joka osaa käyttäytyä ja seisoo tarvittaessa trailerissa hiljaa paikallaan. Hauska reissu!

Nyt vaan innolla ootellaan että jalka paranisi sen verran, että päästäisiin sitten testaamaan uutta satulaa!!!

Vaihtoehtoja

Eilen käytiin Uljas Mustan kanssa maneesilla ihan ratsastustunnilla. Kevyesti koulua. Toukka oli melko kuuliainen eikä sinkoillut karkuun muita hevosia, mikä sillä valitettavasti välillä on tapana.

Eilisestä innostuneena pakkasin ratsun tänäänkin traileriin ja suunnistin iltapuhteiksi ratsastamaan itsekseni maneesille, koska kenttä on vähän jäinen ja sitä myöten liukas ja kova joistain kohdin. Maneesissa päästäisiin tehokkaammin työskentelemään laukassa.

Ensin pitkään ratsastusta eteen alas, ja ennen kaikkea eteenpäin, kuitenkaan kiirehtimättä, kaikissa askellajeissa. Takajalat rupesivat toimimaan ihan kivasti, ei jäänyt sellaista polkua kuin välillä... ;) Edellisen päivän avot tehtiin kuulema liian jyrkästi, joten niitä sekä sulkuja vähän treenailtiin peilien kanssa. Tulipa taas mieleen että vähemmän on enemmän...

Laukassa hevosella olisi ollut taas menohaluja vähän liikaakin, mikä ei sinänsä ole pahasta, mutta kun sen seurauksena etupää on melko rauhaton. Silloin tulee helposti itse sorruttua pieneen "vetokilpailuun". Päähän pälkähti Hockuksen sanat luennollaan alueen Megalauantaissa (valitettavasti sanatarkkaa muotoa en muista, mutta sisällön kyllä): Älä kiellä hevoselta mitään, vaan tarjoa sille jotain tilalle. Tuo on kyllä ratsastaessa ihan ehdoton sääntö. Vähän eteenratsastuksia laukassa, pieniä avo- ja sulkutaivutuksia, joilta sitten volteille (voltitkin olivat ensin ongelmallisia) ja vastalaukkakaarille. Johan parani. Apu oli siis TAAAAS se kun itse malttoi höllätä ja tarjota hevoselle toisenlaista tekemistä, jolloin sekään ei enää keskittynyt vetokilpailuun. Tuloksena pehmeästi ja tasaisesti laukassa kevyellä kuolaintuntumalla liikkuva hevonen.

Jo ihan alkutaipaleella Uljas Mustan kanssa kävin kamppailua - ja käyn edelleenkin - itseni kanssa siinä tilanteessa, kun hevonen pöllöilee jotain esimerkiksi laukassa. Silloinen valmentaja käski aina vaan ratsastaa eteenpäin, ja oma turvallisuudenhalu käski hiljentää. Silloinhan opetan hevoselle, että hyvä hyvä, pöllöile vaan, saat palkinnoksi siirtyä käyntiin ja tuijottaa sitä tuijotuksen kohdetta enemmin. Päinvastoin, lisää töitä ja hevoselle muuta mieleen!

Teoriassa se, ettei mitään saisi kieltää vaan tarjota jotain tilalle, on ihan helppo käsittää, mutta ratsastaessa, kun toimit osin vaistonvaraisesti eikä aina koko kroppa ole niin sanoakseni järjen hallinnassa (vaikka näinhän toki pitäisi olla ;)), teoriat meinaa unohtua. Opittujen tapojen korjaaminenhan se vasta hankalaa onkin...

Sairaslomaa...

...niinhän sitten taas meni pari päivää ihan hukkaan sängyn ja sohvan pohjalla. Viimeiset pari viikkoa on ollut kyllä hevoselle aika lailla joululomaa.

Tänään vähän kevenneltiin ja taivuteltiin kentällä, Uljas Musta oli oikein kiltin ja kuuliaisen oloinen. Perusongelma oli hyvinkin läsnä; jonkinlainen tahti kyllä löytyy, mutta se tahti sopisi paremmin 130cm -säkäiselle ponille... Heti kun yritän ratsastaa vähän isompaa ravia, kipitetään sitten ihan miljoonaa. Tosin huomattavasti vähemmän jo kuin jokin aika sitten. Työtä, työtä ja vielä vähän lisää työtä :/ Tätä ei todennäköisesti koskaan saa korjattua kokonaan, mutta onneksi on kolautettu sen verran realismilla, että omissa rajoissamme mennään ja edetään mikä pystytään - ja ennen kaikkea nautitaan jokaisesta edistysaskeleen hetkestä :) Joskus se on sitten vaan venymistä loppuraveissa...

Loppukevennykseksi kevensin Uljas Mustaa poistamalla siitä lapiollisen karvoja ja jouhia vähän eri puolilta kehoa. Se varmaan imee vaikutteita suomenhevostallikavereistaan, koska sen karvamäärä vetää vertoja jo monelle suokille.

Pikkuhiljaa...

...muotoutuu siis tämä  sivusto... Yllättävän rankkaa ja aikaavievää tää kirjoittelu, että saa edes "perustiedot" kohdilleen :)

Pikkuhiljaa on hyvä muistaa myös hevosten kanssa. Joskus vähemmän on todellakin enemmän, ja taukokin on ansaittu. Niin hevosille kuin ihmisille. Taikan kanssa ehkä opin aikoinaan tästä eniten - kun tamma joutui ratsastuksen alkuvaiheissa huonojen kelien tms. takia seisomaan viikon tai kaksi, tuntui se sinä aikana harpanneen aimo askeleen eteenpäin ratsastettavuudessa.

Tänään ei huvittanut mennä tallille. Pari yötä tullut nukuttua huonosti ja ilmakin on kamala - sohjoinen kenttä ei houkuttele, eikä myöskään sohjossa maneesille trailerin kanssa ajeleminen. Uljas Musta treenikaverikin on ollut jostain syystä vähän kärttyinen, vaikkei meillä nyt hirveän rankkaa joitain päiviä lukuunottamatta ole ollut. Kärttyisyyden mie nyt laitan ehkä vähän satulan piikkiin, kun aiemmin ollaan aina treenattu kaikki esteitä lukuunottamatta koulusatulassa, niin nyt ollaan pari kuukautta rumputettu estesatulassa, mikä väkisin vaikuttaa miun istuntaankin. Vanha satula ei enää sopinutkaan, joten ei muuta kuin satulakaupoille. Nyt vanha on myyty, ja suunnataankin ensi viikolla Hipposportin satulastudioon - ihanaa! Siihen saakka kärvistellään estesatulassa - ilman satulaa ratsastelu ei nyt oikein huvita kun ratsulta on välillä löytynyt vähän ylimääräisiä vaihteita...

Hoidellaan nyt sitten tätä blogia ;)

Apua, mihin sitä taas tulikaan ryhdyttyä???

Ankaran askartelemisen jälkeen alkaa ulkoasu jollain muotoa miellyttää ainakin omaa silmääni, joten ehkäpä näitä uskaltaa julkisestikin mainostaa.

Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani - sikäli mikäli saan tänne jotain näppäimistöltä tuotettua! Pääasiassa pysyn hevosasioissani - ajatuksia, ongelmia, havaintoja, ajatusten virtaa. Ja sitä ajatusvirtaa tulee joskus ihan liiankin kanssa... Avaan ehkä hieman menneisyyttäni ja pääkoppaani kertomalla elämäni tärkeistä hevosista - asioilla on monesti pidempikantoisia merkityksiä.

Kiitokset (vai "kiitokset"?) tähän yllyttämisestä kuuluu Karhun Niinalle, jonka esimerkistä kiinni napanneena ryhdyin tähän puuhaan. Katsotaan mihin joudutaan!

 

Kuvassa miulla on vähän samanlainen olo kun tätä blogia alkutekijöihin askarrellessani.

"mitä hittoo mie taas yritän, ei tästä tuu mitää..."

Ratsuna Uljas Musta 7.5.2011. Kisat meni tuolloin just noin hyvin ;)